Tiedotteet | 22.3.2019

Iitin golfyhteisö hakee uusia rohkeita avauksia liiketoimintaan

Tapahtumat, terveysliikunta ja viihtyminen perinnemiljöössä vetoavat uusiin asiakasryhmiin

Niskaportin 65 hehtaarin maa-alueen ja suojellun rakennuskannan puitteissa uudenaikaisella hyväkuntoisella 18-reikäisellä golfkentällä toimintaa pyörittävä Iitti Golf Oy on nyt velaton yhtiö. Pohja on siten hyvä kehittää liiketoimintaa, johon hallituksen puheenjohtajan Pentti Toivasen mukaan on lukuja katsottaessa hyvä mahdollisuus.

Vuotuisten pelikierrosten määrä on lievästi nousujohteinen ja oli viime vuonna 13.800. Se on kuitenkin vain puolet siitä kapasiteetista, minkä pystymme hoitamaan.

Iitti Golf Oy ja Iitin Golfseura ry solmivat hiljattain uuden tiiviiseen yhteistyöhön painottuvan kotikenttäkenttäsopimuksen. Seuran puheenjohtaja Pekka Karvonen lupaa runsaasti uusia ja rohkeita avauksia.

Suunnittelemme, markkinoimme ja järjestämme yhdessä erilaisia tapahtumia. Suuntaamme kohti liikunnan iloa ja mukavaa yhteistä ajan viettoa kaikille avoimessa miljöössä.

Karvonen korostaa pitkäkestoisen ja matalasykkeisen golfliikunnan positiivisia terveysvaikutuksia. Tavoite on niin ikään irrottautua golfin jäykästä ilmeestä kohti viihdegolfin rentoutta.

Golf on toimialana murroksessa; omaehtoiset lopettamiset, konkurssit sekä uudet osake- ja maksujärjestelyt värittävät toimintaa ja kenttää. Toimitusjohtaja Jukka Ryynäsen mukaan Iitissä ei ole aikomus nostaa käsiä pystyyn, vaan ottaa asiat jämäkästi omiin käsiin sekä suunnata katse tiukasti eteenpäin.

On hyvä, että normaalit liiketoimintaperiaatteet tulevat golfalalle. Mietimme uusia toiminta- ja maksumalleja, joita otamme käyttöön lähivuosina.

Ryynänen viittaa nykyisin yleiseen käytäntöön, jossa golfyhtiön osakkaat maksavat vastikkeillaan toiminnan pyörittämisen, toki hyvän lisän tulovirtaan tuo vuosi vuodelta lisääntyneet vieraspelaajien pelimaksut. Uusi suuntaus on siirtyä malliin, jossa ne maksavat, jotka pelaavat. Tämä edellyttää uutta ajattelua liiketoimintaan, jota puristavat kovan kilpailutilanteen aiheuttamat alenevat pelimaksut. Ketjuuntuminen sekä eri yhtiöiden ja kenttien välinen yhteistyö on yksi keino kustannusten kaitsemiseen.

Kymi Ring ja golfkentän vieressä henkiin heräävä Radansuun Kartanohotelli tuovat tapahtumia ja matkailijavirtaa Iitin seudulle. Golfyhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Veli Hyyryläinen painottaa, että golfyhteisön tulee olla hereillä.

Paljon asioita on tapahtumassa ja palvelujemme tulee olla kunnossa, jotta saamme osamme asiakasvirrasta. Siksikin on tärkeää hakea uudenlaisia lähestymistapoja ja madaltaa aitaa tulla Niskaporttiin.

 

Lisätietoja kertovat            

Hallituksen puheenjohtaja Pentti Toivanen, Iitti Golf Oy

Toimitusjohtaja Jukka Ryynänen, Iitti Golf Oy, p. 050 597 5038

Puheenjohtaja Pekka Karvonen, Iitin Golfseura ry, p. 040 084 8044