28.07.2021 09:45
Haetaan kenttävalvojia!
Haemme kenttävalvojia viikonloppuihin ja iltoihin!
Haemme kentälle apukäsiä kenttävalvojan tehtäviin painottuen viikonloppuihin sekä iltoihin.
Valvojaa tarvitaan ennen kaikkea päivinä, joina kentän tiedetään täyttyvän pelaajista. Valvojan tehtävä on ennaltaehkäistä ruuhkien syntymistä ja varmistaa, että ryhmät etenevät ohjeellisen aikataulun mukaan.
Kentän ollessa täynnä valvoja huolehtii, että peli ei puuroudu. Jos ruuhkia kuitenkin syntyy, valvoja huolehtii, että kenttä saadaan uudelleen liikkeelle. Kenttävalvoja seuraa myös, että kentällä pelataan oma ja muiden pelaajien turvallisuus huomioiden. Valvonnan tarvetta on myös luvatta pelaajien seuraamiseksi.
Valvoja liikkuu autolla, joka on merkitty ”VALVOJA”-kyltillä. Valvojalla on oikeus tarkastaa tarvittaessa pelaajien henkilöllisyys ja pelioikeus.
Haemme muutamia vapaaehtoisia kenttävalvojia. Valvontatehtävää voi jokainen valvoja hoitaa oman aikataulunsa mukaisesti. Tällöin valvoja ilmoittaa caddiemasterille, milloin olisi lähdössä valvojakeikalle. Valvojalle tarjotaan kierrokselle käyttöön golfauto sekä pullakahvit!
Kenttävalvojan tehtävänä on saada pelaajat viihtymään kentällämme. Tärkein viihtyvyyttä ylläpitävä asia on joutuisa ja ripeä peli. Tärkeää on myös pelaajien positiivinen asenne ja golfetiketin noudattaminen.
029 1700757 / caddiemaster@iittigolf.com
Huomio: Iltaisin Niskaportin kentältä bongattu pelaajia, joilla ei ole asetettu varausta kentälle. Tiiaikavaraus tulee aina olla voimassa, kun kentälle lähtee. Suoritamme kentällä satunnaisia pistotarkastuksia: pelimaksu ja ajanvaraus tulee olla suoritettuna ennen kentälle lähtöä. Vilpillisestä pelaamisesta perimme kaksinkertaisen täyden green fee hinnan (90 euroa). Katso ajanvarausohjeet täältä: https://www.iittigolf.com/pelaajalle/ajanvaraus/