Kenttä on ollut surkeassa kunnossa koko kauden | Iitti Golf

Kenttä on ollut surkeassa kunnossa koko kauden

Tänä kautena Iitti Golfin kentän kunto on ollut surkein kautta aikain. Vaikean talven jälkeen töitä kentän eteen on tehty ja tullaan vielä tekemään. Me pahoittelemme tilanteesta aiheutuvaa harmia.

Kentällä on edelleen paljon ongelmakohtia. Pitkälle on tultu lähtötilanteesta, mutta ei kuitenkaan toivottuun pisteeseen. Olemme tilanteesta vähintään yhtä harmeissaan kuin te. Kaikkemme olemme kuitenkin resurssien puitteissa antaneet – ja enemmänkin. Kiitos tästä ahkeran ja joustavan kenttähenkilökunnan!

Talvi oli ankara ja kevät armoton

Kentän korjaustyöt ovat tietenkin vieneet resursseja perusylläpitotöiltä ja päin vastoin. Korjaavia töitä on suoritettu pitkin koko kautta. Esimerkiksi kylvöjä olemme tehneet moninkertaisen määrän. Pelkkien väylien kylvöihin on käytetty kymmenkertainen määrä siemeniä normaaliin vuoteen verrattuna.

Ymmärrettävästi olemme saaneet paljon negatiivista palautetta kentän kuntoon liittyen. Harmittaahan se! Nöyrin mielin otamme palautteen vastaan ja pahoittelemme tilanteesta aiheutuvaa harmia. Pyrimme korjaamaan mitä korjattavissa on. Paljon on ollut tehtävissä, mutta kaikki ei kuitenkaan ole ollut meidän käsissä. Sääolosuhteisiin ei pysty vaikuttamaan ja resurssit määrää suunnan.

Me emme ole olleet tilanteen kanssa yksin, saman ongelman kanssa on painittu lähes koko Etelä-Suomessa. Sami Kajeniemi avaa hienosti tilannetta Honourissa "Haastavimmat kenttäolosuhteet kymmeniin vuosiin!" -artikkelissa.

Lue artikkeli tästä.

Tässä kohtaa pelikautta todettakoon, että oli ja meni. Toivottavasti mennäkseen! Ei tässä itkut auta. Nyt täällä touhutaan positiivisin odotuksin ja hyvällä energialla kohti ensi kautta. Näillä saatesanoilla on hyvä muistutella mieleen 2021 pelikausi, jolloin kenttä oli huipussaan. Täällä ollaan sään armoilla ja tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Olkoon tulevat talviolosuhteet meille suotuisammat.

Ei anneta tämän pilata fiilistä – Aurinkoisia syyskierroksia!